Heterosta homoksi, mutta ei homosta heteroksi?

Tapasin Amadeuksen ensimmäistä kertaa lenkkeillessäni Kiikelissä Oulussa. Ama oli ryyppäämässä kavereidensa kanssa.

Muutaman viikon päästä näin hänet seurakunnassa ja säikädin – muutos oli silmiinpistävä. Tyyppi näytti onnelliselta ja oli ruodussa. Juteltuani hänen kanssaan hän kertoi, kuinka oli jättänyt vanhat elämäntapansa ja itsestään riippumatta seksuaalinen suuntautuminen oli muuttunut homosta heteroksi.

Lähdin Big Brother -taloon ja kolmen kuukauden päästä palattuani puhelin soi ja Ama kysyi, lähtisinkö hänen bestmänikseen. Olin tipahtaa tuolilta. Hän oli menossa naimisiin!

Pystyin näkemään heti, että muutos ei ollut väliaikaista, vaan kaveri oli muuttunut pysyvästi. Moni arvosteli.

Me naiset -lehti teki jutun Aman ja Sussun kauniista rakkaudesta. Moni arvosteli. Minä muutuin heterosta biseksuaaliksi ja sain hirveästi kannustusta. Hämmentää. Pridien järjestäjä jopa sanoi minulle, että et sinä mikään bi ole, sä olet homo.

Ihmettelen, miksi se on niin kauhean iso juttu, jos seksuaalisuus muuttuu homosta heteroksi; tämähän tarkoittaa siirtymistä siihen tilaan, miten luonto murskaprosentilla toimii. Kun muutos tapahtuu toiseen suuntaan, tulee mahdottomasti kannustusta.

Olen nähnyt omin silmin vierestä, kuinka pojan elämä on muuttunut. Hänen häissään kosketuin, kun näin, kuinka syvästi he rakastivat toisiaan. En koe, että minulla on oikeutta sanoa, mitä hän on tai ei ole. Ohjelman jälkeen alkaa mahdoton palauteryöppy. Twitterissä ihmiset kirjoittavat raivoissaan, mitä sylki suuhun tuo. ”Ei teiniaikojen hulluttelun loppuminen tarkoita seksuaalisen suuntautumisen muuttumista.” ”Amadeuksen tarina muuttuu joka kerta.” Ja muuta vastaavaa. Tarina ei ole muuttunut, olen käynyt läpi blogia, lehtihaastattelun, radiojutun ja tämänpäiväisen ELCrew:n.

Toivottavasti se suvaitsevaisuus, jota kaikilta vaaditaan, ei tarkoita mukasuvaitsevaisuutta. Toivottavasti me pystymme kunnioittamaan ja rakastamaan erilaisia ihmisiä, oli heidän elämäntarinansa millainen tahansa.

Amadeus on aina sanonut minulle, että nyt hän on onnellinen. Se riittää minulle.

Avainsanat: , ,

Kirkko 2.0

Mikä on sinun mielikuvasi nykypäivän kirkosta?

Mikä on sinun mielikuvasi nykypäivän kirkosta?

Ihmisen mieli on välillä hyvin ristiriitainen. Konservatiivinen opettaja kertoi minulle viikko sitten innoissaan, kuinka koulutusjärjestelmä tulee uudistaa nykyaikaa vastaavaksi. Oppikirjoista tulisi siirtyä joustavampiin opetustilanteisiin, ja mobiiliteknologiaa tulisi paremmin hyödyntää luokissa. Hyviä uudistushenkisiä ajatuksia, joista osasta olen täysin samaa mieltä. Ei voi olla niin, että koulussa toimimme tavoilla, jotka ovat jääneet jälkeen muusta yhteiskunnasta ja perheen arjesta.

Mutta kun rupeamme puhumaan kirkosta, kaveri siirtyy puolustuskannalle. Hänelle on täysin ok, että meininki on kuin 1500-luvulta. Vanhoissa virsissä on hänen mukaansa jotain erityisen pyhää verrattuna Pekka Simojoen vastaaviin. Jos keskustelumme kuulisi puoli vuosituhatta sitten elänyt virsisanoittajamme Martti Luther, hän todennäköisesti naurahtaisi ja toteaisi jotain tämän tyylistä: ”Otin kansan juomalauluja, ja vaihdoin niihin hengelliset sanat. Halusin tuoda kristinuskon lähelle kansaa.”

Vaan kuvittelepa, mikä poru siitä syntyisi, jos Lutherin tyyliin tänä päivänä Rihannan hittibiisi tulisi ”Jumala loi” -tekstin taustaksi ja kirkkokansa reivaisi. Urkujakaan ei ole ollut aina. Kesti kauan, ennen kuin niistä tuli jumalanpalveluspaikkojen vakiovaruste, sillä kirkkoisille kelpasi vain laulu. Vuonna 1287 Milanon kirkolliskokous puolestaan teki uruista ainoan sallitun jumalanpalvelussoittimen. Jännä.

Meillä ihmisillä on kummallinen tapa lukita itsemme johonkin käytäntöön ja tehdä siitä ainoa oikea tapa toimia. Jumalanpalveluksen peruskaava ja liturgia ovat kiveen hakattuja, vaikka niitä ei Raamatusta löydy. Ei aina voi syyttää kirkon jäseniä, etteivät jumikset vedä. Pitäisiköhän meidän miettiä uudelleen, onko konsepti, jonka kautta kristillinen sanoma tuodaan, nykypäivän ihmistä palveleva, vai kaipaisiko se totaaliremonttia? Menkääpä kirkkoon katsomaan, eivät ne ole täynnä.

Voisiko jumalanpalvelus olla osallistavampi? Kannattaisiko musiikkipuolta monipuolistaa? Miten multimediaa voisi hyödyntää rikastuttamassa jumalanpalveluksia? Lopuksi pitää esittää vielä sekin kysymys, että palvelevatko ikivanhat kirkkorakennukset nykyajan tarpeita, vai olisiko uusista kirkoista suunniteltava enemmänkin konsertti- tai monitoimisalien tyylisiä tiloja? Uskallammeko uudistaa, vai jätämmekö kirkon muun yhteiskunnan kehityksestä jälkeen?

Vastine Rosa Meriläisen ”Seksuaalisella pidättyväisyydellä ei ole mitään arvoa” -kirjoitukseen

Tutkimusten mukaan irtosuhteiden harrastajien ja masennuksen sekä itsemurha-ajatusten välillä on yhteys. Mistä tämä voisi johtua?

Tutkimusten mukaan irtosuhteiden harrastajien ja masennuksen sekä itsemurha-ajatusten välillä on yhteys. Mistä tämä voisi johtua?

Me Naiset julkaisi pari vuotta sitten jutun Auvisista, jotka olivat tehneet keskenään päätöksen aloittaa seksielämänsä sitouduttuaan toisiinsa. Se oli puhdas ja viaton tarina.

Olin kaataa kaakaoni väärään kurkkuun, kun Helsingin Sanomat ehdotti minulle Rosa Meriläisen (Vihreiden ex-kansanedustaja) tänään julkaistua artikkelia “Seksuaalisella pidättyväisyydellä ei ole mitään arvoa”. Lue loppuun

Avainsanat: , , , , ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 244 muun seuraajan joukkoon